Hyvinvointisetelit hieronnassa – ePassi, Eazybreak ja Smartum

Hyvinvointisetelit hieronnassa – ePassi, Eazybreak ja Smartum

16.4.2021

Alkuvuoden suurin muutos edelliseen vuoteen on ollut hyvinvointisetelien käytön lisääntyminen. Entistä useampi asiakas kaivaa pankkikortin sijaan kassalla puhelimen ja maksaa hieronnan joko ePassilla tai Eazybreakillä. Kolmen ensimmäisen kuukauden aikana merkittävä osa studion  liikevaihdosta tuli hyvinvointisetelien kautta. Siihen vaikutti osaltaan se, että muutama kaupungin suurimmista työnantajista, kuten UPM Kaukas ja Eksote, olivat ottaneet palveluseteleissä hieronta-osan käyttöön ja työntekijät pääsivät nauttimaan Lappeen hierontastudion valikoimasta työnantajan piikkiin.

Hyvinvointietuudet ovat yleensä työnantajan henkilökunnalleen tarjoama lisä normaalin palkan päälle. Niiden käyttö on kasvanut samaa tahtia valikoiman kasvamisen kautta. Kun työnantajat kilpailevat parhaista osaajista työmarkkinoilla, ovat erilaiset etuudet monesti ratkaisevia valtteja. Alunperin käyttö on lähtenyt  liikkeelle legendaarisista ”lounareista” eli lounas-seteleistä, joilla pystyi maksamaan työpaikkalounaan työpaikan ulkopuolella. Nyt lounaan lisäksi valikoimissa on kulttuuri- ja liikuntaseteleitä, työmatkaetuuksia – sekä hierontaa. Hieronta on valikoimissa yksi uusimmista ja siksi sen käyttö ei tähän saakka ole vielä kovin laajaa ollutkaan. Ehkä kuluneen vuoden etätyö-buumi on lisännyt sekä hierontaedun tarjontaa että myös käyttöä.

Hierontaetu on työnantajalta reilu kädenojennus kohti työntekijöidensä henkilökohtaista hyvinvointia. Toki siinä on myös oma lehmä ainakin puolittain ojassa. Jokainen hieronnan kautta säästetty sairaslomapäivä on suoraa tuottoa firman kassaan, koska hieronnan tuntihinta on sairaslomaa aika paljon halvempi. Toki tarjoamalla mahdollisuuden saada hierontaa, työnantaja ottaa huomioon sen, että tietyissä ammateissa fyysinen rasitus on sitä luokkaa, että palautumista on hyvä edesauttaa laadukkaalla hoidolla. Työntekijän vastuulle jää se, että hän myös tarjotut edut käyttää itsensä hyväksi.

Helppokäyttöistä ja varmasti tilitettävää tuottoa

Palveluntuottajalle hyvinvointisetelit ovat mieluinen lisä kassaan. Nykyisten mobiilisovellusten aikaan myös käyttöliittymät ovat yksinkertaisia ja joustavia. Hieman tietenkin harmaita hiuksia saa siitä, että muistaa eri palveluntuottajien erityispiirteet, mutta pääosin käyttö ei juuri omasta kassajärjestelmästä eroa.

Käyttäjillä taas kynnys palvelun käyttöön madaltuu, kun maksajana toimii työnantaja. Uskon, että hierontaetua käyttääkin moni sellainen, joka ei välttämättä omalla rahalla hieronnassa kävisi (paitsi, kunnes jää koukkuun hyvään oloon). Itse näen hierontapöydällä paljon ensikertalaisia, jotka paikalle on houkutellut se, että hierontaa ei tarvitse omalla rahalla kustantaa. Tästä selkeästi uudesta asiakasvirrasta osaan kyllä olla kiitollinen.

Suurin käyttäjäryhmä ainakin minulle tulee tällä hetkellä ePassin kautta. Eazybreak tulee seuraavana ja ensi viikosta alkaen otetaan studiolla käyttöön myös Smartumin tarjoamat palvelut.

Ensikertalaiselle sopiva tapa aloittaa hieronnat

Jos sinulla on käytössä työnantajan tarjoama hierontaetu ePassin, Eazybreakin tai Smartumin kautta, niin tule toki kokeilemaan, miltä hieronta tuntuu. Hyvinvointiedulla et itse maksa palvelusta mitään, mutta saat nauttia laadukkaasta ja rentouttavasta hieronnasta täysin siemauksin.

Ja työnantaja – jos tarjoat työntekijöillesi jo jotain etuuksia, niin tarkasta toki, että mukana on myös mahdollisuus käyttää hierontaa. Viime vuonna tuli useampi pettymys, kun työnantajilla oli kyllä käytössä ePassi tai Eazybreak, mutta niistä oli käytössä vain liikunta- ja kulttuuripuoli. Hierontaa ei arvonlisäverokantojen erilaisuuden takia voi maksaa muulla kuin hieronta-osalla. Ja lisäksi Eazybreakillä on huomioitava se, että työnantajalla on oltava voimassaoleva sopimus Eazybreakin käytöstä Lappeen Hierontastudion kanssa, jotta maksaminen Eazybreakillä onnistuu.

Maksoitpa hierontasi rahalla tai palveluseteleillä, niin studion pöydälle olet aina tervetullut. Toivon mukaan korona-aika alkaisi pikkuhiljaa jäädä taaksepäin ja kaikki ihmiset uskaltaisivat taas liikkua ja hoitaa myös fyysistä hyvinvointiaan.

Iloista kevään alkua kaikille. Kelit ovat nyt kaikkein parhaillaan ja varmaan jokaisen mieli tekee päästä nauttimaan aurinkoisesta ulkoilmasta.