Kesälomalla 12.7.-1.8. – iltavuorot jatkuvat vielä syksylläkin

Kesälomalla 12.7.-1.8. – iltavuorot jatkuvat vielä syksylläkin

12.7.2021

Tervehdys!

Kesä- ja heinäkuun alku olivat keleiltään oikeaa unelmaa. Rakastan hellettä ja tänä vuonna sitä on saanut suorastaan tukkuannoksina. Onneksi vuokranantajani on järjestänyt sellaisen työhuoneen, että kovimmillakaan helteillä ei liika kuumuus päässyt sisälle saakka. Viileä työhuone sai kiitosta myös asiakkailta. Kesäkuun ajan tein poikkeuksellisesti iltavuoroa ja se tiesi aivan täyteen ahdettua kalenteria joka illalle. Täyteen varatut ajat ja suuret asiakasmäärät lämmittävät pientä yrittäjää jopa hellettäkin enemmän. Suosion myötä piti käydä itseni kanssa kehityskeskustelu ja  tulin siihen lopputulokseen, että iltavuorot jatkuvat vielä lomien jälkeenkin – jatkan elokuussa iltavuoroa parina iltana viikossa niin, että vapaat ajat sijoittuvat 15:00-20:15 väliselle ajalle. Siten pystyn palvelemaan myös niitä asiakkaita, jotka eivät hierontaan päiväsaikaan pääse. Elokuun kalenteria on jo avattu, joten sieltä pääsee varaamaan aikoja jo nyt (ja myös suosittelen toimimaan ajoissa, koska ajat menevät suhteellisen äkkiä).

Helteiden aikaan on tärkeää muistaa säännöllinen juominen. Vettä kuluu kolmenkymmenen paikkeilla kulkevissa lämpötiloissa todella paljon ja syntynyttä nestehukkaa ei jälkikäteen ole helppo paikata. Vanha totuus nesteiden tankkaamisessa on, että jos sinulla on jo jano, niin nesteiden tankkaus on jo myöhässä. Helpoimmin pärjää, kun juo säännöllisesti ja tankkaa myös muutakin kuin pelkkää vettä. Nesteen lisäksi keho tarvitsee myös suoloja kramppien välttämiseksi.

Kesälajeina uinti ja pyöräily

Kesäiseksi urheiluksi suosittelen ehdottomasti polkupyöräilyä ja järviuintia. Tänä kesänä järvien vedet lämpenevät luultavasti ennätyslukemiin. Pitkään jatkunut lämmin kausi tarjoaa puitteet hallilämpötiloihin järvialtaissa. Valitettavasti järvivesissä ongelmana on sinilevävaara. Vesien tilannetta kannattaa seurata jatkuvasti. Ja uimisessa on ehdottoman tärkeää, ettei yliarvioi omia taitojaan. Uintimatkat tulee pitää sellaisina, että takaisin rantaan jaksaa uida varmasti.

Pyöräily on helppo ja keholle lempeä tapa liikkua. Polkupyöräkauppiaiden kertoman mukaan tosin pyöräilyn suosio näkyy myös siinä, että myytävistä tuotteista voi jopa tulla pulaa. Harmillista on tosin se, että kesä tuo esiin myös pyörävarkaat. Kun hankitte pyörää, niin muistakaa hankkia siihen kunnollinen lukitus ja säilyttää pyörää paikassa, josta sen varastaminen on vaikeaa. Ja etenkin jos hankitte kalliimman hintaluokan pyörän, pyörän vakuuttaminen ei ole huono vaihtoehto.

Jos peruspyörä tuntuu liian hankalalta, niin vaihtoehtona on olemassa sähköavusteinen pyörä. Sähköpyörä on tullut vaihtoehdoksi jopa työsuhdekulkuneuvoksi. Hankintahinta toki nousee, mutta polkeminen on vaivattomampaa ja pyörälenkkien koko kasvaa. Pyöräilyn hyviä puolia muutenkin on se, että lenkin voi ulottaa lähialueita laajemmaksi ja pyörällä näkee laajemmin lähiseutua kuin kävellen tai juosten.

Pyöräillessä on muistettava kypärä sekä se, että pyörä on varustettu asianmukaisesti sekä etu- että takavaloilla.

Lomareissut kotimaassa

Omat lomasuunnitelmat suuntautuvat tänä vuonna kotimaahan. Viime kesään verrattuna kotimaan matkailu onnistuu ja reissuun uskaltaa lähteä. Valitettavasti koronatilanne näyttää hieman hankalalta tällä hetkellä, mutta toivotaan, että tilanne on tällä kertaa ohimenevä ja palautuu pian ennalleen. Koronatilanteen helpottuminen näkyi ainakin omalla kohdalla asiakasmäärissä ja perustilaan siirtyminen sai asiakkaat liikkeelle selvästi aiempaa enemmän. Liikkumisen lisäksi näkyvää kesän alussa oli helpotus, jonka asiakkaista aisti. Takana oli todella pitkä karanteeni ja moni oli lykännyt omia menojaan – ei pelkästään hierontaan tuloa, vaan myös muita henkilökohtaisia menoja.

 

Hieronnat jatkuvat siis normaalisti elokuun alussa. Nyt toivotan oikein hyviä lomasäitä meille lomalaisille ja siedettäviä olotiloja kaikille heille, jotka ovat töissä. Toivottavasti tavataan studiolla lomien jälkeen.